Ketä olen ja missä asun : Olen Maija Ilves ja asun perheeni sekä koirieni kanssa Varsinais-suomessa turun seudulla.
Koirani : Telma, amstaffimix oli ensimmäinen oma koirani. Muutaman vuoden koirattoman elämän ja rotupohdinnan jälkeen kotiimme muutti amstaffi uros Camo ja sen kaveriksi 3vuotta myöhemmin Diana josta myöhemmin tulikin kantanarttuni. Nyt kotona asustaa Dianan lisäksi sen lapsenlapsi Betty, joka on C-pentueestani.
Harrastan koirieni kanssa : En yhtään mitään. Höntsäillään rally-tokoa, taakanvetoa, viehejuoksua. Nautitaan elämästä. Joskus harrastin rally-tokoa sillä mentaliteetilla että kisoihin mennään, mutta valitettavasti elämä tuli ja vei mennessään, treenien, opiskelun, työn ja perheen ajan aikatauluttaminen oli haastavaa.
Harrastaa voi ilman kisatavoitteitakin, tärkeintä on että koiralla sekä ohjaajalla on kivaa.
Satunnaisesti käydään näyttelyissäkin, sielläkin sillä ajatuksella että tulee mitä tulee, kunhan on hauskaa :)
Arvostan : Hyvää yhteistyötä rodun eteen, kyseessä on kuitenkin koiranjalostus eikä henkilökemiat. Mielestäni nämä kaksi asiaa pitäisi osata erottaa.
Avoimuutta ja siihen riittää että kysyttäessä kerrotaan, ei tarvitse painattaa lehteen kaikkea. Ja ennen kaikkea rehellisyyttä, koska valheilla on lyhyet jäljet, "sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää".
Tavoitteenani : Kasvattaa rodunomaisia, pitkäikäisiä ja terveitä yksilöitä, varmasti kuten kaikilla muillakin. Tavoitteena on myös että kasvateista edes suuriosa tulisi terveystutkittua PEVISA mukaisesti, kaikki muu on vain plussaa.
Paras ominaisuuteni : Kuvittelen osaavani lukea ihmisiä, milloin ovat oikeasti kiinnostuneita, milloin vain kaivelemassa juoruja. No ei, mutta yliajattelen kaiken ja ajatuksissani elän vuotta edellä. Mulla on aika hyvä suodatin ja ehkä vuosien aikana kertynyt ihan ok teflonpinta.
Huonoin ominaisuuteni : En osaa sanoa EI, jos joku pyytää lenkille, treenaamaan, handleriksi, katsomaan pentuja ym. En oikeastaan osaa sanoa ollenkaan ei. :D.
Paras muisto rodun parissa : Kuten aiemmin kirjoitin, käyn näyttelyissä satunnaisesti. Tähän mennessä kaksi muistoa näyttelyistä jotka menee ylitse muiden, sain esitettäväksi toisen kasvattajan koiran jolle oli tähtäimessä saada SERT, muistan miten jalat tuntui spagetilta ja että lähtevät alta ihan juuri. Uros sai SERT ja oli ROP :). Sama tilanne toistui vuoden 2025 amstaffien ja staffien erkkarissa kun handlasin kimppakoiraamme Fridaa ollen junnunarttujen 1, toki sillon tuli kyllä epäuskoiset kyyneleetkin.
Tietysti myös vuoden 2025 roturace jossa oltiin sarjan neljänsiä, häviten ensimmäiselle 0,41sek ajalla, kolmansille vain 0,05sek!
Pahimmat pelkoni : Jalostuksen näkökulmasta ehkä pahimmat asiat on jo tapahtuneet, tai helpolla ei ole ainakaan päästetty. Kaksi kasvattia kuollut nuorena, eri syistä(lukee aiemmat pentueet sivulla), siitä jää riipivä tuska ja itseasiassa rehellisesti toivoin molempien kohdalla, että olisi ollut vaikka mieluummin omat koirat. Se on helpompi itse elää sen tuskan kanssa, kuin se, että se osuu kasvatinomistajalle.
